Ilari 

Manuaaliseen terapiaan erikoistunut koulutettu hieroja, energiahoitaja

Liikunta ja liikkumisen eri muodot ovat aina ollut osa minua. Kiinnostus kehosta ja mielestä ja näiden yhteyksistä on syntynyt minulle jo hyvin nuorena. Erityisesti taistelu-, ja kamppailulajit ovat olleet se minun juttuni. Toisena vahvana kiinnostuksena on ollut metafysiikka ja henkisyys. Valmistuin urheiluhierojaksi Tampereella 2005 ja kouluttanut itseäni vuosien varrella monella tapaa lisää. Työkaluinani on erilaisten hierontatekniikoiden lisäksi mm. manuaalista terapiaa, kiinalaista lääketiedettä sekä reikiä. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja minulle onkin tärkeää kohdata asiakas kokonaisvaltaisesti. Kuuntelen asiakkaan toiveita, etsin mahdollisten ongelmien todelliset juurisyyt sekä avustan ja ohjaan asiakasta tasapainoisempaan ja tehokkaampaan olemisen tilaan. Olet lämpimästi tervetullut luokseni!



Riikka 

LCF Life Coach master, holistinen valmentaja, kouluttaja, mentori, energiahoitaja

"Olen sosionomiopintojeni jälkeen opiskellut lasten ja nuorten tunne- ja tietoisuustaidon ohjaajaksi, mindfulnessohjaajaksi, lapsijoogaopettajaksi, Valmentamolla ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi LCF Life Coach® -koulutuksessa, ThetaHealing® -, Usui Reiki™ sekä ALH enkelihoitajaksi. Olen myös opiskellut positiivista pedagogiikkaa, psykologiaa, traumatyötä, EFT -tunteiden vapauttamistekniikkaan sekä NLP:tä. Ratkaisukeskeisen valmentajan opintojeni rinnalla suoritin LCF Life Coach® Master koulutuksen ja tämä toimi katapulttina isojen unelmieni käynnistymiselle.

Käytän työni tukena vuosien varrella opiskelemiani asioita, mutta kuitenkin koen että suurin opettaja on ollut elämä itse ja toiset kanssakulkijat, sielunsiskot -ja veljet.

Toivotan koko sydämestäni sinut tervetulleeksi valmennuksiini sekä hoitoihini!"


Minun polkuni

Mielestäni parasta elämässä on jaettu ihmisyys ja erilaiset kohtaamiset niin arjessa kuin työssä. Olen kahden lapsen äiti ja äitiyden myötä kasvanut ja löytänyt itsestäni puolia joiden olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan. Lasten ollessa pieniä vaadin itseltäni paljon ja itselle asettamien vaatimusten myötä äitiydestä tulikin vähitellen suoritus jonka tiimellyksessä kadotin itseni.

Armollisuus ja myötätunto itseä kohtaan ovatkin olleet ne suurimmat oppiläksyni. Vuosia kestäneen kuormittavan elämäntilanteen seurauskena uuvuin arjen kiireiden ja paineiden keskellä. Keho antoi merkkejä totaalisesta väsymyksestä mitä erilaisin fyysisin oirein, mutta tämä ei hidastanut tahtiani. Vasta sydämen rytmihäiriöiden myötä ymmärsin pysähtyä. 

Keho on niin viisas, me ihmiset emme vain aina osaa tulkita tai huomaa hienovaraisia merkkejä joiden tarkoitus on saada meidät pysähtymään ja kohtaamaan tunteemme ja elämäntilanteemme. Samoihin aikoihin tapahtui myös hyvin rakkaan läheisen ihmisen kuolema ja ero lasteni isästä. Tämän kaiken läpi eläneenä aloin näkemään itseni ja elämäni uudessa valossa. Oivalsin, että itsestäni kokonaisvaltaisesti huolehtimiseen tarvitaan rehellisyyttä, erilaisia mielihyvää tuottavia omia rutiineja, hiljentymistä, läsnäoloa ja itseni kuuntelua. 

Tein myös tarpeellisia muutoksia työelämään liittyen. Sydämeni sykkii hyvinvoinnin lisäämiselle yhteiskunnassamme. Tiedän kokemuksesta miten helposti väsyneenä unohtaa itsensä ja omat tarpeensa ja silloin on ensiarvoisen tärkeää saada ulkopuolista apua. Lähelle on nimittäin joskus vaikea nähdä. Minä näen ja kuulen sinut, olen täällä sinua varten

Tänään voin sanoa olevani onnellinen myös eteeni tulleista haasteista ja vastoinkäymisistä. Loppuun palamisen myötä olen oppinut kuuntelemaan itseäni, tiedän mitä haluan, miten käyttää arvokkaan maan päällä vietetyn aikani. Se, että tulee nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, arvostetuksi juuri sellaisena kuin on, on ensiarvoisen tärkeää ihmisen hyvinvoinnille, jaksamiselle ja elämän kauniina näkemiselle.

Koulutukseni

Ollessani noin kahdeksan, ilmoitin äidilleni, että minusta tulee lastenhoitaja. Siitä ammatinvalintani vielä jalostui jatkaen yhä edelleen kehitystään. Olen pohjakoulutukseltani sosionomi. Minulla on myös lapsijoogaohjaajan koulutus sekä lasten ja nuorten tunne-, ja tietoisuustaidon ohjaajan pätevyys. Valmistuin Hanne Laasalan opista, Suomen Mindfulness instituutiin tunnetaitojen ohjaajakoulutuksesta. Lisäksi olen opiskellut täydentäviä hoitoja. Opiskelin Usui Reiki™ energiahoitajaksi Kari Pauluksen ohjauskessa (koulutukset 1&2), ALH Enkelihoitajaksi Anu Gracen koulutuksesta,  ThetaHealing® hoitajaksi Suvi Bowellanin koulutuksesta (1&2) ja Sekhem -energiahoitajaksi Zio Serafine Sipolan ohjauksessa.Vuoden 2023 alussa valmistuin ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi Valmentamon LCF Life Coach® sekä LCF Life Coach® Master -koulutuksista.

Olen toiminut valmentajana vuodesta 2019. Lisäksi olen opiskellut psykologiaa, positiivista pedagogiikkaa sekä käynyt Suomen Mielenterveysseuran kursseja. Olen myös perehtynyt erilaisiin keho-mieli -menetelmiin kuten EFT (emotional freedom technigues), TRE (Trauma Releasing Exercises) sekä NLP:hen (neurolinguistic pragramming).

Valmentajana huomioon niin psyykkiset, fyysiset kuin henkisetkin tekijät ja kokemukset. Mieli vaikuttaa kehon hyvinvointiin aivan samalla tavalla kuin fyysiset tekijät mieleen. Ihmistä ei ole tarkoitettu selviytymään yksin elämän haasteista ja raskaista vaiheista, joita elämä eittämättä meillä kaikilla joskus tarjoaa. Turvallinen, luottamuksellinen ja kunnioittava ilmapiiri luo tilan jossa on helppo jakaa. Jokainen valmennettava on myös opettajani. Työskentelen sydänlähtöisesti ja tuletkin kanssani aidosti nähdyksi ja kuulluksi. Olen täällä sinua varten.

Tavoitteeni

Tavoitteenani on auttaa asiakasta löytämään takaisin omaan voimaansa ja voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin. Huomaamaan omat vahvuutensa, tarpeensa, potentiaalinsa sekä tunnistamaan, sanoittamaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja ennen kaikkea tutustumaan ja rakastumaan itseensä. Kaikessa on kyse nähdyksi tulemisesta ja siitä, että kokee olevansa arvokas, rakastettu ja riittävä. Uskon voivani auttaa sinua löytämään takaisin itsesi äärelle, kuulemaan jälleen oman sydämesi äänen. 

Sinussa on jo kaikki tieto mitä tarvitset elääksesi tasapainoista ja kaikilta osin rikasta elämää, autan sinua pääsemään tuon tiedon lähteille.

Nuorelle

Teen ohjausta myös nuorille, jotka haluavat työskennellä luotettavan sosiaalialan ammattilaisen kanssa. Työtäni raamittaa positiivinen psykologia sekä voimavara- ja ratkaisukeskeisyys. Teen työtäni terapeuttisella työotteella. Varhainen puuttuminen sekä ongelmien ennaltaehkäisy on ensiarvoisen tärkeää lasten ja nuorten kanssa toimiessa. Valmennuksellinen ohjaus on matalan kynnyksen toimintaa ja siksi usein hyvin vaikuttavaa. Tunnetaitotyöskentelyllä on saatu erittäin hyviä tuloksia lasten ja nuorten kanssa työskennellessä niin itsetuntoon, vuorovaikutustaitoihin, sosiaalisiin taitoihin, tunteiden säätelyyn, empatiaan ja itsemyötätuntoon liittyen, nyt muutamia mainitakseni. Minulla on 20 vuoden kokemus sosiaalialalta lasten ja nuorten parista. Tällä hetkellä työskentelen yrittäjyyden lisäksi lastensuojelussa toimien mm. ammatillisena tukihenkilönä nuorille lastensuojelun asiakkaille.

Mitä tarjoan

Kaikessa on kyse tasapainosta ja kun elämä haastaa aiheuttaa se usein hetkellisen epätasapainotilan elämän eri osa-alueille. Pitkittynyt stressi sekä selvittämättömät haasteet jotka muodostuvat  haitallisiksi uskomuksiksi ja tunnelukoiksi, vaikuttavat sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiimme. 

Tarjoan yksilöllisesti räätälöityjä valmennuskokonaisuuksia sekä yksittäisiä valmennuksia ja hoitoja. Keskityn työssäni holistiseen valmentamiseen joka tähtää kokonaisvaltaiseen tasapainoon. Työskentelen ratkaisu-, ja voimavarakeskeisesti käyttäen kongnitiivista käyttäytymisteoriaa sekä positiivista psykologiaa viitekehyksenä. Erilaiset toiminnalliset menetelmät sekä kehomieliharjoitteet kuten visualisaatiot, rentoutus ja läsnöoloharjoitteet ovat luonnollinen osa työskentelyäni. Käytän myös täydentäviä hoitoja kuten energiahoito ja ThetaHealing valmennusteni tukena asiakkaan niin halutessa. Palveluihini kuuluvat täydentävät hoidot on varattavissa myös erikseen ilman valmennusta.

Autan sinua löytämään oman yksilöllisen sointusi ja tapasi nauttia elämästä ja elää kokonaisvaltaisesti rikasta elämää. Ilon kautta tapahtuu isoin muutos! Teen työtäni suurella sydämellä intuitiotani kuunnellen.

Kun tulee nähdyksi, tulee näkyväksi.

Rakkaudella,

Riikka  

Kuvagalleria